DEMARINAISIA, TAVALLISIA JA TAVATTOMIA

Jotta tietäisimme, jotta emme unohtaisi

Kuva - yleisöä
Julkistamistilaisuuden yleisöä.

Työväenliikkeen kirjastossa oli 26.huhtikuuta 2022 ainutlaatuisen Helsingin Demarinaisten tekemän kirjan, Demarinaisia, tavallisia ja tavattomia, julkistustilaisuus. Kirjaan ovat useat, itsekin demarinaiset, haastatelleet ja kirjoittaneet pienoiselämäkertoja helsinkiläisistä demarinaisista.

Kirja kertoo naisista, jotka ovat aikaa säästämättä puurtaneet yhteisen hyvän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan sekä Helsingin hyväksi. Naisia, joiden tekoja ei tunneta.

Kirjan alkupuheessa demarinaisten puheenjohtaja Minna Salminen toteaa, että moni yhteiskunnallinen liike on saanut alkunsa helsinkiläisten demarinaisten toimesta. Naiset ovat ponnistelleet naisten aseman ja turvallisuuden eteen. Tämä taistelu jatkuu edelleen.

Kirjan toimittaja Päivikki Kumpulainen toteaa, että kirja on koottu sosialidemokraattisen naistoiminnan 120-vuotisen taipaleen kunniaksi. Kirjan elämänkertojen vahva viesti on: naisjärjestö, demarinaiset ja heidän politiikkansa ovat paljolti kaiken sen takana, millaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa olemme saaneet elää ja kasvaa.

Kuva - Arja Katriina ja Maija
Stadinkoillisten elämäkerturit Arja Katriina Ylänkö Tapanilan Työväenyhidstyksestä ja Maija Savolainen Malmin Sosialidemokraateista.

Kirjassa on kaikkiaan kahdentoista demarinaisen pienoiselämäkertaa. Stadinkoillisten vahvoista demarinaisista on kaksi elämäkertaa: Maija Savolainen: Ahkera uurastaja – naisten, tyttöjen ja nuorten puolella sekä Arja Katriina Ylänkö: Leskirouva ja aktivisti. Lisäksi Stadinkoillisten demarinainen Miina Salo on kirjoittanut Ulpu Iivarin pienoiselämänkerran.

Kuva - Miina
Ulpu Iivarin elämäkerran kirjoittaja Miina Salo Koillis-Helsingin Sosialidemokraateista.

Demarinaisten panos suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisessa kehityksessä on mittava. Meillä on lukuisia lasikattoja rikkoneita sosialidemokraattisia sankarinaisia: ensimmäinen nainen ministerinä Miina Sillanpää, ensimmäinen nainen presidenttinä Tarja Halonen, ensimmäinen suomalaisnainen komissaarina Jutta Urpilainen vain muutamia mainitakseni. Heistä on kirjoitettu, syystäkin, paljon.

On erittäin hienoa, että tavallisista, mittavaa yhteiskunnallista uurastusta tehneistä naisista on nyt myös kirjoitettu. Heistä jokainen on tehnyt paremman huomisen ja tasa-arvon edistämisen eteen hyvin paljon.

Helena Ylisipola

päätoimittaja