Tulevaisuus tehdään tässä ja nyt

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Suomesta puuttuu vahva näkymää tulevaisuuteen

Malmitalossa keskusteltiin maanantaina 23.2.2026 tulevaisuudesta kansanedustaja Timo Harakan johdolla SDP Helsingin piirin ja Malmin Sosialidemokraattien järjestämässä tilaisuudessa.

Keskustelun aluksi Harakka kertoi päivän ison uutisen siitä, miten yllättävälläkin tavalla hienoa tulevaisuuden näkymää voidaan luoda: vuonna 1965 perustettiin Otaniemeen Teknilliseen korkeakouluun kylmälaboratorio. Se oli yksi maailman harvoista huipputason kylmän tutkimuslaitoksista, itsenäinen tutkimuslaboratorio, jossa tutkimuksen pääkohteet ovat erittäin matalien lämpötilojen fysiikka, nanoelektroniikka ja aivotutkimus.

Otaniemen tutkimuslaitos on ollut yhtenä pohjana tai taustavaikuttajana sille, että Espooseen on perustettu kvanttitietokoneyhtiö, joka listautui Yhdysvalloissa pörssiin 23.2.2026. Kvanttitietokoneyhtiö IQM on ensimmäinen eurooppalainen alan yhtiö, joka listautui pörssiin Yhdysvalloissa. Kyse on korkean teknologian viennistä ja uusien työpaikkojen avautumisesta.

Kuvassa Timo Harakka keskustelemalla kuulijoidensa kanssa.
Timo Harakka keskustelemassa kuulijoiden kanssa. Kuva: Helena Ylisipola

Päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa

Harakka totesi, että Suomessa on olemassa hyvät rakenteet ja edellytykset sille, että kaikessa päätöksenteossa katsotaan tulevaisuuteen ja päätökset perustuvat tutkittuun tietoon. Eduskunnassa on myös tulevaisuusvaliokunta ja hallitus antaa tulevaisuusselonteon. Tästä huolimatta olemme tilanteessa, jossa tietoa ei osata tai haluta käyttää hyödyksi. Tarvittavia johtopäätöksiä ei pystytä tekemään riittävän ajoissa eikä ryhdytä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Tästä yhtenä esimerkkinä on väestön vanheneminen: se ei ole yllätys, vaan se on pystytty näkemään väestöennusteista jo kymmeniä vuosia, mutta sen vaatimiin toimenpiteisiin ei ole osattu tai haluttu ryhtyä. Nyt olemme tilanteessa, jossa kiireellisenä toimenpiteenä asiaa pyritään ratkaisemaan leikkaamalla sote-menoista ja vanhuspalveluista. Tällä asiaa ei korjata.

Tällä hetkellä olemme lisäksi tilanteessa, jossa koulutuksesta leikataan erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, aikuisten koulutustuki on lopetettu ja opiskelijoiden toimeentuloa on kiristetty.

Koulutus ei ole menoerä vaan se on investointi tulevaisuuteen. Koulutus on myös edellytys uusille innovaatioille. Perustutkimuksen merkitys on tunnistettava ja sitä on tuettava, ei leikattava. Korkeatasoinen koulutus kaikilla tasoilla on tie tuottavuuteen ja hyvinvointiin.

Helena Ylisipola